Jouluna 2014 talon “alkuperäis asukkaat” pitivät taloyhtiön tulevan 40 vuotis juhlan kunniaksi glögi-illan.
Tapahtumaan osallistui aika mukava joukko, jonka voi kuvista todeta. Juhlailta oli nostalginen ja hyvin onnistunut.
YHTIÖ TÄYTTI 40 VUOTTA
YHTIÖN ASIOIDEN HOITAMINEN
HALLITUS
Yhtiön hallitusta valittaessa haluttiin alkuvaiheessa tietoisesti välttää klikkiytymistä, ja siitä syystä jäsenet vaihtuivat
melko tiheään. Ajateltiin, että olisi hyvä jos puheenjohtaja olisi vain vuoden tehtävässään, minkä jälkeen
varapuheenjohtaja valittaisiin uudeksi puheenjohtajaksi. Käytännössä kuitenkin edellinen puheenjohtaja valittiin
usein uudeksi varapuheenjohtajaksi.
Ensimmäiset puheenjohtajat olivat Matti Routio (1975), Tuomo Tirkkonen (1976), Paul Fogelberg (1977), Risto Hieta
(1978), Sirkka-Liisa Varjas (1979), Erkki Kytönen (1980) ja Seppo Kuronen (1981). Myöhempiä, taloyhtiössä vielä
asuvia puheenjohtajia olivat mm. Seppo Kallonen, Heikki Aalto ja Helmiina Lounasmaa. Yhden vuoden periaatetta
sovellettiin varsin pitkään, joskaan ei orjallisesti. Vasta vuodesta 1994 yhtiöllä on ollut useiksi vuosiksi uudelleen
valittuja puheenjohtajia (Asko Haarasilta 1994–2003 ja Juha Tikkanen 2003–2013). Vaiheessa, jolloin yhtiön hallinto
on vakiintunut, tämä on ollut hyvin perusteltua, koska korjaushankkeiden ja rahatalouden suunnittelu vaatii pitkän
aikavälin strategista ajattelua.
PIHATOIMIKUNTA
Kun talot olivat valmistuneet, selvisi että rakentaja oli kyllä perustanut nurmikoita talojen tuntumaan, mutta mitään
istutuksia ei rakennusurakkaan kuulunut. Puu- ja pensasistutuksia suunnittelemaan perustettiin vuonna 1975
pihatoimikunta, johon kuuluivat aluksi Paul Fogelberg, Yrjö Kortelainen ja Wellamo Simojoki. Vuonna 1980
kokoonpano oli Paul Fogelberg, Eero Leminen, Keijo Perälä, Kari Sihvonen, Martti Susitaival ja Aila Uusinoka.
Toimikunta suunnitteli pensasryhmiä taloihin rajoittuville nurmikoille, ja EFG-talon pihan puolella olevan törmän alle,
roskahuoneiden ympärille istutettiin tuomipihlajia ja päätyjen kohdalle villiviiniä. Työt tehtiin talkootyönä.
Vuonna 1980 pihatoimikunta tilasi ja sai tonttia koskevan kokonaissuunnitelman. Siihen sisältyi mm. rinteiden
pengerryksiä vanhoilla ratapölkyillä ja niille tehtäviä istutuksia. Suunnitelma oli melkoinen shokki. Sen toteuttaminen
olisi aiheuttanut alkuperäisen aluskasvillisuuden tuhoutumista, puhumattakaan siitä, mitä ympäristömyrkkyjä
ratapölkyt olisivat tuoneet mukanaan. Onneksi pihatoimikunta erittäin yksimielisesti hylkäsi suunnitelman. Kun
istutukset oli saatu kuntoon pihatoimikunnan toiminta vähitellen laantui, eikä sitä katsottu enää tarvittavan.
Koko taloyhtiön olemassa olon aikana on järjestetty syys- ja kevättalkoita. Pitkään ne toteutettiin ilman varsinaista
suunnittelua ja kaavamaisesti: pihalta haravoidut lehdet katsottiin roskiksi, jotka kerättiin siirtolavalle ja vietiin pois.
2000-luvun alussa, ekologisen ajattelun vahvistuessa, havahduttiin toteamaan että pihamme maaperä köyhtyy, kun
kertynyt humus aina kuljetetaan pois. Istutusten hoitamisessa ja kehittämisessä kaivataan suunnitelmallisuutta, ja
leikkipihan kalusteita oli selvä tarve uudistaa. Tätä taustaa vasten katsottiin tarpeelliseksi perustaa pihatyöryhmä
uudelleen: sitä sanottiin aluksi pihastrategiatyöryhmäksi. Sen perustava kokous pidettiin 23.5.2002. Puheenjohtajaksi
valittiin Paul Fogelberg ja jäseniksi taloyhtiön puheenjohtaja Asko Haarasilta, Helmiina Lounassalo, Liisa Partio,
Annikki Hakala, Laura Vuorenmaa ja Minna Karhama. Asiantuntijajäsenenä ryhmään kuului viheraluekonsultti Marko
Pirttijärvi. Myöhemmin samana vuonna ryhmään valittiin Seppo Kallonen, joka vuodesta 2006 toimi ryhmän
puheenjohtajana. Viheraluekonsultti oli mukana vain alussa.
Uudella työryhmällä oli aluksi kaksi suurta projektia: leikkipihan uudistaminen sekä lehti- ja muun viherjätteen
käsittely. Koska taloyhtiöllämme ei ole takapihaa, päätettiin hankkia tiukat ulkonäkövaatimukset täyttävät
tummanvihreät pallokompostorit. Myöhemmin hankittiin vielä leikkimökin taakse kolme lankakompostoria, jotka eivät
mitenkään silmiinpistävästi erotu maastosta.
Vuosittain syntyvän vesakoiden ja pensaiden harvennus- ja leikkuujätteen hyödyntämistä varten hankittiin yhtiölle
tehokas, bensiinillä käyvä haketin-silppuri, joka tekee oksista haketta ja kasvinjätteistä silppua. Hake voidaan käyttää
istutusten kateaineena ja lehtikompostin lisänä. Kompostoreissa syntynyt multa voidaan käyttää pihan
viherrakentamisessa, ja puolivalmistakin kompostia voidaan levittää metsään aluskasvillisuuden sekaan. Näin piha-
alueellamme toteutuu humuksen osalta suljettu kierto, eli toteutamme tältä osin kestävää kehitystä.
Pihatalkoot alettiin suunnitella siten, että työt jaettiin osaprojekteiksi, jossa jokaisessa oli työnjohtajana toimiva
vastuuhenkilö. Työnjaosta tiedotetaan etukäteen. Näin on saatu lukuisia yhtiön asukkaita sitoutumaan yhteisten
asioiden suunnitelmalliseen hoitamiseen, ja talkoisiin on tullut mielekkyyttä. Osallistumisaktiivisuus pihatalkoisiin
onkin ollut taloyhtiössämme poikkeuksellisen korkea, kun vertaa sitä monen muun yhtiön vastaavaan. Näin siitä
huolimatta, että varsinkin kevättalkoiden ajankohta sattuu monen kesämökkiläisen omien kevättöiden kanssa
päällekkäin. On määrätietoisesti pyritty eroon kahdesta talkoiden irvikuvasta: joko kukaan ei tiedä, mitä pitäisi tehdä
ja miten, tai joku ottaa omavaltaisesti työnjohtajan tehtävät ja ehkä ilman asiantuntemusta määrää, mitä tehdään. Jos
talkoot viedään läpi näin, on vaikea saada osallistujia.
Jos asukkailla on pihaa koskevia ideoita tai toivomuksia, yhteydenotto lähimpään työryhmän jäseneen varmistaa,
että asia otetaan ryhmässä harkittavaksi.
Vuonna 2012 toimikunnalle joudutaan löytämään uusi vetäjä, koska Seppo Kallonen on ilmoittanut jättävänsä
tehtävän. Toimikunnan jäsenet ovat Paul Fogelberg, Annikki Hakala, Seppo Kallonen, Klaus Kojo, Helmiina
Lounassalo, Petri Mattila, Saara Paananen, Anna-Liisa Partio, Matti Parviainen, Kari Sihvonen ja Juha Tikkanen.
Joku saattaa ihmetellä, miksi toimikunnassa on näin paljon jäseniä. Kokemus on osoittanut, että ollessaan mukana
talkoiden suunnittelussa, sitoutumisaste talkoiden tekemiseen on aivan eri luokkaa kuin ”pystymetsästä” otettuna.
Talkoiden osatehtäviä kertyy yllättävän paljon, esim. syksyn 2009 talkoihinkin 24 osatehtävää. Suuresta joukosta
löytyy aina osaajia, joiden ammattitaitoa voidaan hyödyntää talkoissa. Esimerkiksi pihamme poikki kulkevan
metsäpolun valaistuksen maakaapeliojan kaivoi Matti Parviainen kaivinkoneella. Työn teettäminen urakoitsijalla olisi
varmaan maksanut tuhansia.
ENERGIATOIMIKUNTA
Ensimmäisen energiakriisin jälkeen vuonna 1975, kun öljyn hinta nousi moninkertaiseksi, maailmanlaajuisen
energiansäästökampanjan vanavedessä myös Myyrinjokeen perustettiin energiatoimikunta. Sen tehtäväksi annettiin
etsiä säästökohteita energian ja veden kulutuksen vähentämiseksi. Mainittakoon, että veden kulutuksessa Myyrinjoki
oli yhdessä vaiheessa koko Myymäen alueen tuhlaavaisin asunto-osakeyhtiö, jolloin vettä kului yli 200 litraa
asukasta kohti vuorokaudessa.
Ensimmäiseen energiatoimikunnan muodostivat 1977 Erkki Arminen, Matti Kesti ja Kalle Päärni.
Vuonna 1983 toimikuntaan kuuluivat Seppo Kallonen, Sampo Löfman ja Voitto Keski-Vinkka.
Vuonna 1983 päätettiin ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin vedenkulutuksen vähentämiseksi.
Koska Myyrinjoen rakennukset oli suunniteltu ennen energiakriisiä, niiden vesikalusteet tuhlasivat vettä. Mm. WC:n
huuhtelu kulutti vettä 13-14 l/huuhtelu. Tähän päätettiin puuttua. Eräs konsti oli käyttää ns. ”pullotemppua”, jossa
säiliöön sijoitettiin neljä hiekalla täytettyä litran muovipulloa. Temppua kokeiltiin ensin hallituksen jäsenten vessoissa,
ja kun kokeiluaikana ei toimintahäiriöitä ilmennyt, hallitus päätti käyttää pullotemppua kaikissa taloyhtiön asunnoissa.
Voidaan sanoa että toimenpide onnistui, sillä vain harvoissa huuhtelusäiliöissä ilmeni toimintahäiriöitä. Tällä tempulla
vessan huuhtelun käyttämä vesimäärä väheni n. 30 % entisestä. Vielä kokeiltiin kerrostalojen saunojen suihkuihin
aikahanoja, sillä varsinkin uima-allassaunassa lapsilla oli tapana jättää suihkun vesi valumaan käydessään uima-
altaassa.
Kerrostalojen eri asuntojen välillä oli todettu suuria lämpötilaeroja riippuen asunnon sijainnista. Jos joku valitti
kylmyyttä, asia hoidettiin niin, että pannuhuoneessa nostettiin koko talon lämpötilaa. Silloin kuumissa asunnoissa tuli
entistä kuumempaa. Tilanteen kartoittamiseksi päätettiin mitata joka asunnon lämpötila talvella. Ennen sitä piti
tarkistaa, että asuntojen ilmanvaihto oli tarkoitetun mukainen. Mittauksissa löydettiin monia venttiileitä, jotka olivat
käytännöllisesti katsoen kokonaan pölyn ja rasvan tukkimia. Vasta puhdistuksen jälkeen voitiin ilmavirrat mitata. Sen
jälkeen mitattiin asuntojen lämpötilat, ja mittaustulosten perusteella patteriverkosto tasattiin asiantuntevan LVI-
yrityksen toimesta.
Näiden hankkeiden toteuttamisen jälkeen energiatoimikunta vähitellen lopetti toimintansa.
KERHOTOIMIKUNTA
Taloyhtiössä oli alun perin talonmiehen asunnoksi tarkoitettu C-D-talon pohjakerroksen huoneisto, joka
yhtiöjärjestyksessä määriteltiin kerhohuoneistoksi. Siihen kuului kaksi huonetta ja pieni keittiö. Taloyhtiön
ensimmäinen puheenjohtaja Matti Routio otti esille kysymyksen tilan lunastamisesta taloyhtiölle. Syksyllä 1975
yhtiökokous teki asiasta myönteisen päätöksen.
Vuonna 1976 perustettiin kerhotoimikunta, johon kuuluivat Pekka Arinen, Marja-Liisa Lampinen, Wellamo Simojoki,
Eila Leminen ja Rauli Toivanen. Toiminta alkoi taloyhtiön talkoilla. Ideana oli luoda viihtyisä tila kaikkien asukkaiden
”olohuoneeksi". Asukkaat toivat sinne vanhoja huonekalujaan.
Alkuvuosina Marja-Liisa Lampinen piti siellä yhden tai kahden vuoden ajan satu- ja piirustustunteja pienille talon
lapsille, ja naisille oli aerobictunteja. Talon nuoret saivat käyttää tilaa myös kokous- ja viihtymistilana (pois kadulta
periaate). Siellä oli myös jotain musiikkia, jota nuoret alkoivat soittaa. Nuorten primus motorina lienee toiminut Riku
Rauanheimo (sittemmin Richard Järnefelt). Toiseen huoneeseen hankittiin kangaspuut.
Aikojen kuluessa aktiviteetit kerhohuoneessa laimenivat, ja vuonna 1980 tila vuokrattiin kahtena iltana viikossa
Myyrpartiolle. Silloin oli vielä olemassa kerhotoimikunta, jonka muodostivat Pirjo-Maija Haarasilta, Liisa Hylli, Anneli
Perälä, Kalle Päärni, Sirpa Rauanheimo ja Helmiina Ylikahri.
Kautta vuosien käytiin taloyhtiön piirissä keskustelua kerhohuoneen tarpeellisuudesta, ja asia ratkesi lopullisesti kun
päätettiin muuttaa kerhohuone polkupyörien säilytystilaksi. Pienemmästä huoneesta tehtiin kokoustila, jota ainakin
pihatoimikunta on käyttänyt.
KERROSTALOJEN ULKOKUOREN KORJAUKSET VUOSIEN VARRELLA
Kerrostalojen päätyseinien ulkokuoret olivat alun perin rakenteeltaan pesubetonielementtejä. Näiden väliset raot
tiivistettiin sateen pitäviksi elastisella kitillä. Vuosien myötä ympäristörasitusten seurauksena kittien elastisuus katosi,
eivätkä ne enää jaksaneet seurata elementtien lämpölaajenemista. Seurauksena oli saumauksen vesitiiviyden
pettäminen, ja sadeveden pääsy elementtien raosta takana olevaan lämmöneristykseen. Saumausten korjaamista on
vuosien varrella tehty päätyseinäelementeissä kahteen otteeseen.
Toinen ongelmakohta on ollut parveke-elementit, ei ainoastaan meidän yhtiössämme, vaan lähes kaikissa alueen
kerrostaloissa. Ongelmana on ollut kosteuden pääsy betoniraudoitukseen, jolloin ne ovat ruostuneet, ja
laajentuessaan murtaneet betonin. Aluksi näitä korjailtiin tapaus kerrallaan, mutta ongelman yleistyessä päätettiin
tehdä systemaattinen korjaus kaikille parvekkeille vuonna 1992. Halkeilleissa kohdissa betoniraudat
hiekkapuhallettiin, maalattiin, ja murtunut betoni paikattiin. Lopuksi parveke-elementit hiekkapuhallettiin ja maalattiin.
Vanhat alkuperäiset ikkunat oli alun perin maalattu tummalla ”petsillä”, joihin auringon porotus hyvin tarttui
eteläseinillä. Tämän ja sateen vuorovaikutusta eivät ikkunat pitkään kestäneet, vaan lasien kiinnitysrimat ja kittaukset
alkoivat löystyä. Tästä merkkinä oli ikkunalasien helinä aina kun sen aikaiset lentokoneet lensivät yli. Ainakin kerran
ikkunapuitteet korjattiin ja maalattiin. Puitteiden sisäpuolen maalaus jätettiin asukkaalle itselleen.
Vuosien varrella oli selvinnyt, että 60- ja 70-luvuilla rakennettujen kerrostalojen ulkokuoren elinikä oli n. 30 vuotta.
Kosteuden pääsy elementin sisään ja betonirautojen ruostuminen rapautti elementtejä vähitellen, niin että nämä
alkoivat lohkeilla enemmän tai vähemmän. Niinpä Myyrmäen suuralueellakin oli aika ryhtyä saneeraamaan talojen
ulkokuoria. Työt alkoivat ensin Martinlaaksossa, joka oli valmistunut joitakin vuosia ennen Myyrmäkeä. Vähitellen työt
siirtyivät Pohjois-Myyrmäkeen, jossa oli alueen vanhin rakennuskanta.
Saneeraustöitä seuratessa kävi usein ilmi millainen oli 70-luvun rakentajain työmoraali. Kun ulommainen elementti
nostettiin pois, paljastui alta lämmöneristysvillat. Ne oli usein sullottu miten sattuu, ja olipa monessa kohta jääneet
kokonaan pois. Mahtoi joissain asunnoissa olla melko kylmiä kohtia talvella.
MYYRINJOEN TALOJEN ULKOKUOREN SANEERAUS
Myyrinjoki oli pohjoisen alueen viimeisiä taloyhtiöitä. Talojen ulkokuoren saneeraus alkoi vuonna 2006. Pohjana oli
edeltävä kuntotutkimus ja sen perusteella saneerausfirman laatima ehdotus mitä korjataan ja millä tavalla.
Pääurakoitsijaksi valittiin Suomen Talokeskus Oy. Saneerattavia kohteita olivat ulkoseinät, ikkunat ja parvekkeen
ovet, parveke-elementit, perustukset, lämpöpatterien venttiilit, lämpökeskus ja joitakin salaojakorjauksia.
Ulkoseinäsaneeraus tehtiin siten, että vanhan pesubetonin päälle kiinnitettiin 80 mm jäykkä mineraalivillalevy, joka
kevytrapattiin. Päätyseiniin tulivat lisäksi alumiinikehikot, joihin kiinnitettiin Ranskassa valmistetut terrakotta-väriset
keraamiset kuivapuristelaatat. Vanhat, jo huonokuntoiset ikkunat ja parvekkeen ovet vaihdettiin uusiin kolmilasisiin
malleihin, jotka paransivat lämmön- ja äänieristystä. Parveke-elementit hiekkapuhallettiin, mahdolliset betonivauriot
korjattiin ja koko elementti maalattiin. Sokkelit hiekkapuhallettiin, ylitasoitettiin ja maalattiin. Vanhat patteriventtiilit
vaihdettiin termostaattiventtiileiksi. Lämpökeskuksessa uusittiin joitakin komponentteja, mm. kiertovesipumput ja
paisuntasäiliö. Salaojia korjattiin rivitalojen perustuksissa.
Tämä korjausurakka oli Myyrinjoen historian suurin ja se maksoi n. 1,9 miljoonaa euroa. Rahoitusta varten otettiin 20
vuoden laina. Halukkaat saivat myös itse maksaa oman osuutensa remontista.
Remontti valmistui jouluun 2006 mennessä. Joitakin takuu- ja muita korjauksia siirtyi seuraavalle vuodelle.
Patteriverkoston säädön jälkeen jäämme mielenkiinnolla odottamaan, kuinka paljon pienemmällä
energiankulutuksella taloyhtiömme tulee tulevina vuosin pärjäämään, verrattuna saneerausta edeltäviin vuosiin.
Ainakin asumisviihtyisyys on parantunut huomattavasti. Aiemmin huoneistossa (2. kerros) oli keskellä talvea 25…26
astetta lämmintä, vaikka kaikki patteriventtiilit olivat kiinni. Nyt on tasaiset 22 astetta riippumatta ulkolämpötilasta.
Seuraavassa taloyhtiön julkisivuremontin aikana puheenjohtajana toimineen Juha Tikkasen kertomus viimeisimmän
ulkokuoriremontin historiasta:
“Olin ollut jo jonkun aikaa Myyrinjoen hallituksessa, kun puheeksi tuli ikkunoiden huoltomaalaus. Kustannusarvio
pelkästä maalaustyöstä oli niin kova että halusin tietää paljonko uudet huoltovapaammat ikkunat maksavat.
Huoltomaalaus joka olisi pitänyt uusia n.5 v päästä ilman puusepän töitä olisi ollut noin puolet uusien ikkunoiden
hinnasta. Silloin ruvettiin säästämään uusiin lentomelualeelle sopiviin ikkunoihin.
Myyrmäessä aloitettiin ensimmäinen julkisivuremontti Virtatien varressa vakuutusyhtiöiden omistamassa talossa.
Kyselin silloiselta isännöitsijältä pitäisikö meidänkin tehdä julkisivututkimus,koska silmämääräisestikin näki
parvekkeilla halkeamia ja varsinkin eteläpäädyissä rapaumaa. Isännöitsijän vastaus oli että Myyrmäen taloissa ei
ole mitään vikaa vaan vakuutusyhtiöllä on liikaa rahaa ja he tarvitsevat poistoja jopa turhalla remontilla.
Myöhemmin kuitenkin Myyrmäen taloja ruvettiin tutkimaan ja asenne Myyrmäen huollossa muuttui. Pikku hiljaa
Myyrmäessä on kohta saneerattu kaikki talot.”
LEIKKIKENTÄN UUDISTAMINEN
Keväällä 2002 heräsi ajatus leikkikentän uudistamisesta. Siellä oli todettu olevan vaarallisia leikkivälineitä: metallinen
kiipeilyteline ja puinen lasten liukumäki. Näissä oli sattunut pieniä onnettomuuksia. Lisäksi keinut ja niiden turva-
alustat eivät vastanneet nykyaikaisia turvallisuusvaatimuksia. Pyydettiin viherkonsultti Marko Pirttijärveltä
suunnitelmaa koko leikkikentän uudelleenjärjestelyksi. Suunnitelmaan sisältyivät vanhojen laitteiden poistaminen ja
uusien hankkiminen: yhdistetty liukumäki / kiipeilyteline, kolmiosainen keinu ja ”kameli” sekä tarvittavat maansiirto- ja
tasoitustyöt. Leikkimökki oli jo aikaisemmin hankittu pihalle. Suunnitelma toteutettiin kesällä 2003. Myöhemmin
hankittiin pihalle vielä puutarhakeinu.
Naapuriimme noussut rivitaloyhtiö Myyrinmänty halusi vapauttaa pihalleen suunnitellun parkkipaikan kokonaan
pysäköintikäytöstä. Niinpä he varasivat autopaikkoja vanhemmasta, tähän saakka Myyrinjoen käytössä olleelta
yhteispysäköintialueelta. Seurauksena oli kova pula paikoista. Lyhyen kiistelyn jälkeen Myyrmäen Huolto lähetti
Myyrinmännylle 9.5.1985 päivätyn kirjeen, jossa yhtiö velvoitettiin ottamaan pihansa pysäköintialue käyttöön. Näin
tapahtuikin, ja rauha palasi maahan.
PYSÄKÖINTIPAIKKAKIISTA
Myyrinjoen varainkäytössä havaittiin epäselvyyksiä vuonna 1976. Rahaa oli nostettu Myyrinjoen pankkitililtä
tekaistuin tosittein. Tilintarkastuksessa todettiin että Myyrmäen Huollon silloisessa palveluksessa oleva isännöitsijä oli
nostanut varoja omiin tarkoituksiinsa. Hänestä tehtiin rikosilmoitus 10.9.1976. Silloinen isännöitsijä tuomittiin
vankeuteen sekä korvaamaan As Oy Myyrinjoelle kavaltamansa summan korkoineen, n. 25 000 mk.
Korvausvelvollisuus siirrettiin Myyrmäen Huollolle, joka silloisen isännöitsijän työnantajana tunsi vastuunsa ja maksoi
Myyrinjoelle ko. summan. Näin yhtiömme ei kärsinyt menetyksiä tässä jupakassa.
Nyttemmin käytäntöä on muutettu siten, että isännöitsijällä on oikeus vain laskujen maksamiseen. Käteisen
nostaminen ei ole enää mahdollista.
1976 ISÄNNÖITSIJÄ KAVALSI TALOYHTIÖN VAROJA
Jo vuoden 1975 alussa virisi keskustelu yhtiön jakamisesta siten, että kerrostalot muodostaisivat oman
yhtiönsä ja rivitalot omansa. Alustavat selvitykset kuitenkin osoittivat, että tästä koituisi kohtuuttomia
kustannuksia (mm. leimavero), ja asia katsottiin rauenneeksi.
Yhtiökokouksessa maaliskuussa 1980 jakokysymys otettiin uudelleen käsiteltäväksi, ja hallitus velvoitettiin
tekemään asiasta selvitys. Hallitus päätti huhtikuussa palkata juristin selvitysmieheksi. Selvitys valmistui, ja
hallitus käsitteli sitä elokuussa. Syyskuun kokouksessaan hallitus päätti jatkaa selvityksiä. Selvitystyön
tulokset jaettiin osakkaille, ja joulukuun yhtiökokous käsitteli niitä. Tuloksena oli taas kerran päätös jatkaa
selvityksiä. Keväällä 1981 jakoasia ei ollut enää esillä yhtiökokouksessa. Oli käynyt ilmi, että sen aikaisen
osakeyhtiölain mukaan jakoa ei olisi voinut tehdä, jos yksikin osakas olisi vastustanut jakoa.
Eräs jakamista vastustava argumentti oli pihan jakaminen yhtiöiden välillä. Jaettu piha ei varmaankaan olisi
ollut niin yhtenäinen kokonaisuus, kuin se tällä hetkellä on.
YHTIÖN MAHDOLLINEN JAKAMINEN KAHTIA
Myyrinjoen historian pitkäkestoisin ja hallituksia eniten työllistävä tapahtuma on epäilemättä rivitalojen
tasakattovuodot. Ensimmäisen kerran asiaa käsiteltiin hallituksessa vuonna 1976 ja viimeisen kerran 1986.
Vuotojen syyt olivat pitkään epäselviä, vaikka selvityksiä tehtiin sekä Puolimatkan että muiden toimesta. Syitä oli
ehkä useita, mm. puuttuvat kaadot, sillä sateen jälkeen katto muistutti lähinnä vesiallasta. Myös pitkien
betonipalkkien lämpölaajeneminen ja siitä johtuva sen aikaisten katemateriaalien murtuminen arveltiin syyksi. Asian
puinti ja vastuukysymysten selvittely oli pitkäpiimäistä puuhaa. Yleensä rakentaja sanoutui irti vastuusta, vaikka
joitakin pienempiä korjauksia tekikin.
Jossain vaiheessa nousi esille ajatus tasakaton korvaamisesta harjakatolla. Tarjouksia pyydettiin, mutta hinta oli sen
verran korkea, että kerrostalojen edustajat eivät halunneet osallistua sen rahoittamiseen, koska se olisi nostanut
rivitalo-osakkeiden arvoa.
Lopulta, kun kaikki olivat jo lopen kyllästyneitä soutamiseen ja huopaamiseen, päästiin kompromissiin, jossa
taloyhtiö kustantaa harjakaton rakentamisesta sen osuuden, joka tasakaton laajahko remontti olisi maksanut, ja
rivitalolaiset kustantaisivat erotuksen. Niinpä harjakatto sitten rakennettiin, eikä vesivuotoja ole sen koomin ollut.
Näin päättyi kymmenen vuotta kestänyt episodi Myyrinjoen historiassa.
RIVITALOJEN KATTOVUODOT
Taloyhtiömme perustaminen tapahtui hieman poikkeuksellisessa järjestyksessä. Akavan piirissä oli herännyt ajatus
asunto-osakeyhtiön perustamisesta omille jäsenilleen. Myös rahoituksen järjestämisessä Akava oli neuvotellut
pankkien kanssa niin, että omarahoitusosuus oli poikkeuksellisen pieni. Rakentajaksi valikoitui Puolimatka Oy, joka
ryhtyi suunnittelemaan taloja. Hanke sai jäsenistön keskuudessa myönteisen vastaanoton, ja pohjapiirroksia
selailtuaan moni akavalainen merkitsikin itselleen huoneiston.
Tämän poikkeuksellisen asukasprofiilin takia Myyrinjoen taloja ruvettiin kaupungin piirissä kutsumaan
professoritaloiksi. Professoreita tosin ei ensimmäisten asukkaiden joukossa ollut, jokunen tohtori kylläkin.
Asuntoesitteessä luvattiin ummet ja lammet. Mm. Myyrmannin tapainen aluekeskus luvattiin nopealla aikataululla.
Todellisuudessa se toteutui vasta 20 vuotta myöhemmin. Kaivokselan ja Louhelan välille Mätäojan laaksoon
suunniteltiin tekojärveä, jossa soutu- ja purjeveneet risteilisivät. Ratayhteys Helsinkiin oli kuitenkin se konkreettisin
lupaus, joka toteutuikin kohtuullisella viipeellä.
Hankkeen toteuttaminen kohtasi monenmoisia viivästyksiä. Paperit viipyivät kaupungin virastoissa kohtuuttoman
kauan. Mm. EFG-talo oli muka sijoitettu liian korkealle maastoon. Rakennusviraston kauttahan ne suunnitelmat
olivat menneet!! No, talo piti siis rakentaa alemmaksi. Ei auttanut kuin louhia kalliota. Siitä muistona meillä on
sisäpihalla E- ja F-rapujen edessä kallioleikkaus.
Kaiken kaikkiaan rakentamisen aloittaminen viivästyi 1 - 1,5 vuotta. Sinä aikana moni kyllästyi ja luopui hankkeesta.
Tilalle kyllä löytyi nopeasti uusia halukkaita.
Talojen rakennusvaiheessa yhtiön muodosti ns. grynderihallitus, johon kuuluivat vuorineuvos Armas Puolimatka (50
osaketta), dipl.-ins. Aarne Ahtiainen (50 os.) ja Rakennustoimisto A. Puolimatka Oy (100 os.), jota edusti
vuorineuvos Puolimatka. Osakepääoma oli yhteensä 2 000 mk. Yhtiö (t.s. kaksi henkeä) piti ensimmäisen
kokouksensa 20.3.1973, jolloin päätettiin korottaa osakepääoma 5 772 000 markkaan (5 772 osaketta à 1 000 mk).
Rakennusaikaiseen hallitukseen valittiin syksyllä 1973 jäseneksi tulevana asukkaana sisustusarkkitehti Marja-Liisa
Malmari-Lampinen sekä varajäseneksi dipl.ins. Matti Lampinen. Marraskuussa 1973 järjestettiin osakkeita
merkinneille tiedotustilaisuus, johon saapui 35 osakasta.
Taloista ensimmäisenä valmistui CD-talo, johon muutettiin syyskuussa 1974. EFG-taloon päästiin muuttamaan
joulukuussa 1974. Rivitalot valmistuivat vuonna 1975.
TALOYHTIÖN ALKUVAIHEET
Etelään suuntautuva maassamuutto aiheutti 1960-luvulla Helsingin maalaiskunnassakin paineita suunnitella uusia
kerrostalo-alueita. Rahoittajapankkien, rakennusyhtiöiden ja kunnan viranomaisten yhteistyön tuloksena kehittyi
aluerakentamisen periaate. Kunnan länsiosassa oli runsaasti asumattomia tai harvaan asuttuja alueita, ja näillä
alueilla 1960-luvulla toteutettuja aluerakentamishankkeita olivat Kaivoksela ja Louhela. Rakentajana oli turkulainen
rakennusyhtiö A. Puolimatka Oy. Yhtiö ryhtyi hankkimaan lähiympäristöstä lisää maa-alueita, ja niitä hankkivat myös
Laaturakenne Oy sekä Suur-Helsingin Osuuskassa. Rakentajien ja maalaiskunnan yhteistyöelimeksi perustettiin
Myyramäen (vanha karttanimi) kaavoitustoimikunta 1966. Suunnittelu oli monipuolista: suunniteltiin asuinalueita,
palveluita ja liikenneväyliä. Rantaradasta erkaantuva henkilökuljetuksia varten tarkoitettu rautatie osoittautui varsin
kaukonäköiseksi työmatkaliikenteen ratkaisuksi.
Alueen nimestä käytiin runsaasti keskustelua. Se sijaitsi Pohjois-Kaarelan kylässä, mitä ei missään vaiheessa
ehdotettu nimeksi. Useita ehdotuksia tehtiin, mutta joulukuussa 1966 toimikunta päätyi nimeen Suvela (ruotsiksi
Solsta, vrt. Kaivoksela / Gruvsta ja Louhela /Klippsta). Se hylättiin kuitenkin useista syistä ja päädyttiin
paikannimistöasiantuntijoiden esittämään vanhasta ruotsinkielisestä nimestä johdettuun nimeen Myyrmäki (ruotsiksi
Myrbacka).
Asiasta lisää luettavaa kirjassa Jukka Hako (toim.):
Myyrmäki – Kampakeramiikasta kauppakeskukseen.
Kellastupa Oy, Vantaa 2009.
MYYRMÄKI ALUERAKENTAMISKOHTEENA
Historia
